tiistai 9. lokakuuta 2012

Weekend moods and atmosphere of the institutions

Nonni! Perjantaina oli siis leffa ilta Flamingon teatterissa kaverin kanssa, käytiin katsomassa tämä ihana silmänilo elokuva Magic Mike :P

Tarkotuksena oli ennen leffaa mennä syömään Flamingon Amarilloon, mutta kappas ruokailu meni iha sanonko mihin... Meille ilmoitettiin, että ruoka saapuu 30 min ja meillä oli puolitoista tuntia aikaa, joten päätimme syödä siellä. Tilassimme heti juotavat ja alkupalat, mutta juotavassa meni 15 min ja alkupaloissa 30 min. Kun saimme alkupalat kyselimme ruuan perään ja sanoivat, että menee 15min vielä. Kappas vierähti toinen 30min ja elokuva alkoi 10 min päästä :o Päätimme poistua tyhjin massuin (hyvä kuntokuurin puolesta). Saimme onneksi sen verran hyvitystä, että maksoimme vain juomista..


No se siitä tilityksestä! Meillä tosiaan alkoi kylpyhuone remontti, joten en ole päässyt hikoilemaan lenkkipoluille, kun ei ole suihkua päivittäin käytössä. Mennyt Lihastreenin parissa koko vkl ja samaa linjaa tämä vkl. Lihas massa kerää vähän painoa takasin päin kun ei pääse nesteitä polttelemaan.

No katsotaan mitä tämä viikko tuo tullessaan. Pitkälti noudatan viime viikon ruokavaliota vielä tämän viikon joten muutosta siihen ei ole.


Tässä vähän inspiraation lähdettä tähän viikkoon :)




perjantai 5. lokakuuta 2012

The fifth day of the wheel and the mind rests

Aamulla sain jotenkin itseni ylös suht aikasin.. 07.00 sillä tiesin, että on bussi työmatka edessä!

Joka kerta sama juttu, aika loppuu kesken ja joudun juosta bussiin :/ autolla kulkiessa matkaan menee vain 15min ja pääsen lähtemään kotoota reilu 30 min myöhemmin.

No kerkesin laitata itseni päivän rientoihin valmiiksi, sillä illalla tyttöjen kanssa leffaan katsomaan Magic Mike! Nam! Noita herkkuja katsoessa tulee itsellekkin aika moinen fiilis päästä hyvään kuntoon :P Channing Tatum olisi unelmien prinssi, jonka viereen kehtaisi kömpiä vain timmissä kunnossa :D

No anyway.. en kerennyt siis aamulla jumpata/lenkkeillä vaan juoksin suoraan bussiin ja bussista ostamaan aikaisemmin mainitsemaani rasvanpolttojuomaa :D

09.00 Aamupalaksi siis se ainoastaan

12.00 Lounaaksi Luumupiltti ja omena

14.15 Rusinoita

17.00 Jotakin pientä purtavaa


19.00 -> Amarillo :( pitää katsoa kyllä suuhun jtn astetta kevyempää





The fourth day and a lighter feel

Nonii neljäskin päivä takana ja kohta voi lopettaa päivien laskemisen :)

Aamulla oli lihas treeni, sillä en päässyt juoksemaan jälkiflunssan vuoksi

4 x 15 Istumanvatsa

4 x 15 Alavatsa

4 x 15 Sisäreisi

4 x 15 Kyykky

4 x 15 Hauis

15 min venyttely

Aamupalaksi survasin Luumu piltin 09.00

12.00 Lounaaksi kevyt italianpataa

14.00 Vihreää teetä

16.30 Omena + Rusinoita

18.00 Desi kevyt italianpataa ja viipale savukinkkua

Loppuilta menikin siivotessa ja remontoidessa

Ennen nukkumaan menoa viel 15 min reipas kävelylenkki hauvojen kanssa :)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Three days, and no problem



Noniin aamulla taas 06.30 ylös ja jumppaamaan!

Treeni 2

Lämmittely paikoillaan juoksu 10min

4x15 vatsalihakset istumaan nousu

4x15 sisäreisiojennus

4x15 alavatsalihakset jalkojen nosto

loppu lämmittelyyn taas 10min paikoillaan juoksu

Tänään syöty seuraavasti:
Aamupala 08.00 Banaani

Päivällinen 12.00 Lämminkuppi kalakeitto

Välipala 14.00 Omena + rusinoita

12-> Maistelin tällästä Leaderin Carnitine rasvanpolttojuomaa

Oli kyllä tosi hyvää! Nam nam :P

Oli kyllä hyvä lenkki illalla koirien kanssa. Pienempi hauva tosin nukahti kesken lenkin ja meni sylitaskussa mukavasti loppumatkan :D Juostiin vajaat 3 km

Illalliseksi tein kevennetyn version italianpadasta ja nam! se oli hyvää :P

Ihanaksi yllätykseksi ennen nukkumaan menoa oli ensimmäinen tavoite pykälä saavutettu! vaaka näytti 82 ;)  

tiistai 2. lokakuuta 2012

The other day and I feel ok

Noniin aamulla herätty taas niin pirteenä 06.30 (hieman aikataulusta jäljessä) ja aamu lenkin aika. Tein kevyen 3km hölkkä lenkin, sillä olen juuri ollut viikon flunssassa :S

Reidet on niin jumissa eilisesta aamu jumpasta, että oksat pois! Taitaa olla todellakin tehokkainta tuo aamu liikkuminen. Oli kyllä ihana olo aamulla lenkin jälkeen. Jotenkin heräsi 100 kertaa elinvoimasempana uuteen päivään.



Tänään on syöty seuraavasti:

Aamupala 08.00 ruisleipä (viipale kalkkunaa ja juustoa)

Lounas 11.00 Lämminkuppi lohikeitto

Välipala 14.00 Kourallinen rusinoita

Iltapäivän välipala 16.30 Omena

Iltapala  20.00 Mukillinen vihreää teetä + banaani

+Iltavenyttelyt



Tänään tiedossa ihanaa ihanempi ja odotettu solarium. En tosiaan ole päässyt puoleen vuoteen solariumiin, sillä muutin kauemmas kaikesta. Solarium on jotenkin suomen koleaan syksyyn ihana piriste ja ainakin minulle tuo paljon energiaa ja näytän elinvoimaisemmalta. Tiedät kyllä, että solariumin käyttö ei ole terveellisimmästä päästä, mutta mikäpä ei aiheuttaisi terveyshaittaa tänä päivänä.. Jokainen tehköön omat valintansa ja tämä on yksi minun valinnoistani :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

Day one



Herätys klo 06.00
Treeni 1
Haarahyppy 10 min

Kyykky (pallo käsien välissä) 3 x 15

Vasarakääntö käsipainoilla (1kg) 4 x 15

Reiden lähentäjät 4 x 20

Lantion nosto 4 x 20

Käsien pyörittely 2min , selkärullaus 2min , paikallaan juoksu 6min

Vatsalihas istumaan nousulla 4 x 15

Polvien koukistus (pallo jalkojen alla) 4 x 20

Vuorottainen jalkojen nosto 4 x 20

Ranskalainen punnerrus käsipainolla 4 x 20

Käsien pyörittely 2min , selkärullaus 2min , paikallaan juoksu 6min

Tällä ohjelmalla alkoi tämä aamu. Treenin jäljeen n. 2 dl kaurapuuroa ilman suolaa ja voita + iso lasi vettä.
Työpäivä kohta pulkassa:

07.00 2dl kaurapuuroa (ilman voita ja suolaa) + iso lasi vettä
09.15 kuppi vihreetä teetä (ilman maitoa ja sokeria).

11.45 2dl kaurapuuroa (ilman voita ja suolaa) + iso lasi vettä.

14.15 Ruisleivän kansi + 1 viipale juustoa + kalkkunaa.

16.30 Kotiin

Loppuilta meniki ihan penkin alle.. Olin kiukkunen ku ampiainen ja nukuin rauhottavat päikkärit.. 2tuntia.. Jonka jälkeen suunnattiin kaverin luo kattoon salkkarit ja GG :S

Söin 19.00 desin äidin tekemään tonnikala, liha, tomaatti risottoa ja yhen ruisleivän (kalkkuna viipale+ juusto viipale) Vitutti ku ei menny ihan niinku piti mut aika hyvin pysyny ruodussa. Ilta venyttely jäi väliin ku nukuin niin pitkään.

The first day and a new beginning

Noniin! Aamulla herätty tosiaan klo 06.00 (ei niin pirteänä) ja aamu alkoi pienellä hyppely lämmittelyllä jonka jälkeen Treeni 1 lihaskunto. Laadin Liikutin.Fi n avulla itselleni kunto-ohjelman jonka aikataulutin päivittäiseen käyttööni. Keräsin itselleni miellyttävän ruokavalion/ateriavalinnat 1500kcal mukaan, josta karsin 2 vk välein hiilarit kokonaan pois. Laadin itsellenin tämän 8kk ohjelman 2 vk sitten ja olen tämän 2 vk nyt yrittänyt päästä kiinni rytmistä, tutustunut liikkeisiin ja harjottanut tuota niin ihanaa lenkkeilyä.



Tähän ois kiva päästä ilman, että teen välikuolemaa päivän aikana.. ->

Sopii henkilöille, joiden on vaikea kontrolloida syömistä iltaisin. Tällöin syödään päivällä normaali lounas ja korvataan päivällinen Naturdietilla. Korvaa 1-2 ateriaa päivässä Naturdiet -tuotteilla. Näin energiansaanti jää vähäisemmäksi ja paino putoaa hallitusti. Paras tulos saavutetaan yhdistämällä Naturdietiin terveellinen ja vähäkalorinen ruokavalio sekä liikunta.

Esimerkkipäivä
07:00 Aamiainen 1 Naturdiet Smoothie(esim. mustikka) 200 kcal
09:00 Välipala 1 vihreä omena 59 kcal
12:00 Lounas Normaali ateria 300 kcal
Valitse terveellisiä ja vähäkalorisia ruoka-aineita parhaan tuloksen saavuttamiseksi 
15:00 Välipala 1 dl maustamatonta jogurttia + 3 rkl makeuttamattomia marjoja 74 kcal
18:00 Päivällinen 1 Naturdiet Shake juoma (esim. suklaa) + 2 Friggs riisikakkua 240 kcal
20:00 Iltapala Kupillinen teetä ja 1 hedelmä 55 kcal

Kokonaisenergiamäärä: Naturdiet-tuotteet 380 + muut 548 = 928 kcal

Vinkkejä:
►Syö säännöllisesti (vähintään 3 tunnin välein)
►Juo tarpeeksi vettä (vähintään 1,5-2 litraa päivässä)
►Liiku säännöllisesti


Noista Naturdiet tuotteista en kovinkaan välitä, olen enemmän perus ruuan kannattaja, mutta eiköhän tuohonkin totu..